Sitema

Siteman ja Kajaven menestyksekäs voimajohtoprojekti

Sitema toteutti Kajave Oy:lle 60 km voimajohdon suunnitteluprojektin, joka sisälsi sekä esisuunnittelun että ympäristöselvityksen. Siteman voimajohtosuunnittelutiimillä on vankka kokemus reittisuunnittelusta, jossa huomioidaan ympäristö- ja muinaismuistoselvitykset sekä reitin toteutettavuutta rajoittavat tekijät, kuten suojelualueet ja kaavoitus. Vaihtoehtoja vertaillaan, jotta jatkosuunnitteluun etenemiseen osataan suositella aina tehtyjen selvitysten pohjalta parhaaksi todettu reitti.

Voimajohtoreitti Kainuun maakuntaan Kurimo–Saarikylä-välille toteutettiin tiukassa aikataulussa, sillä esisuunnittelu ja luontoselvitys tilattiin vasta kevään puolella, kun usein luontoselvitysten aikaikkuna alkaa jo kevättalvesta. Tehtävään lisäsi haastetta myös selvitysten aikana reitiltä löytyneet luontokohteet sekä kattava yhteydenpito viranomaisiin. Sujuva yhteistyö sekä Kajaven nopea päätöksentekokyky mahdollistivat sen, että Sitema pystyi reagoimaan nopeasti aikataulupaineisiin, koordinoimaan alihankintaa sekä laatimaan kokonaisuudesta laadukkaan loppuraportin, jolla hanketta päästiin edistämään.

Reittimuutoksia jouduttiin tekemään, kun suunnitellulta alueelta havaittiin liito-oravia sekä Metsähallituksen ns. dialogi-alue, jonka luontoa ja yhtenäisyyttä haluttiin suojella. Muutosten mahdollisuuksia arvioitiin eri näkökulmista, jotta pystyttiin laatimaan alkuperäiselle reitille vaihtoehto, jolla luontoarvot pystyttiin huomioimaan ilman merkittäviä vaikutuksia toteutukseen tai aikatauluun.

Yksi hankkeen merkittävimmistä saavutuksista oli se, kun ympäristöselvitykseen pohjautuneessa YVA-tarveharkinnassa todettiin, ettei voimajohto hankkeelle tarvittu enää erillistä ympäristövaikutusten arviointia, eli YVA-menettelyä. Viranomaisen päätös tarkoittaa sitä, ettei YVA-menettelyllä nähty saavutettavan enää lisäarvoa laadukkaasti tehtyyn ympäristöselvitykseen nähden. Ratkaisu säästi sekä aikaa että resursseja ilman, että ympäristönäkökulmista tingittiin – osoitus huolellisesti tehdyn selvitystyön merkityksestä.

”Yhteistyö Siteman kanssa oli joustavaa, ja asiantuntemusta löytyi jokaiseen osa-alueeseen. Prosessin nopea läpimeno, kommunikointi ja viranomaisten hyväksyvät lausunnot tehdyistä selvityksistä kertovat työn erinomaisesta laadusta.” kommentoivat tilaajan edustajat Marko Manninen ja Jani-Pekka Pantti.

Tiivis yhteistyö asiakkaan, Siteman suunnittelupalveluiden ja ympäristötiimin sekä hankkeeseen liittyvien viranomaisten ja sidosryhmien kanssa mahdollisti projektin sujuvan läpiviennin, ja sekä teknisesti että ympäristön kannalta optimoidun voimajohtosuunnittelun. Projektissa oli nähtävillä niin Siteman yhden katon alta saatavien palveluiden synergiaetu, kuin tehokkaan koordinoinnin ja vuorovaikutuksen toimivuus arvon tuottamisessa asiakkaalle.

Haluatko tietää lisää Siteman palveluista? Voit ottaa meihin yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai somessa.
Myynti – Joonas Koskela: +358 40 157 6967 / joonas.koskela@sitema.fi 

                – Petteri Kujala: +358 40 137 0207 / petteri.kujala@sitema.fi

No alternative text description for this image